Koirakoulutus.fi sijaitsee Järvenpäässä ja kodistamme löytyy kaksi bordercollieta: Jane (synt. 2014) ja Jin (synt. 2017) sekä rhodesiankoira Akimba (synt. 2021). Laumaan on myös aiemmin kuulunut ihanat bordercollietRhondina (2002 – 2014) ja Trino (2004 – 2017) ja Desperado (synt. 2007 – 2021), jotka iän myötä on jouduttu päästämään pilvikentille.

Rhondina oli ensimmäinen oma koirani ja juuri täydellinen kaveri harrastustoimintaan tutustuvalle ummikolle. Vanhemmillani on aina ollut metsästyskoiria, joten omissa ajatuksissa on aina ollut se, että koiran kanssa on yhteistä koiraa ja itseä aktivoivaa tekemistä. Rhondinan kanssa lähdettiin kokeilemaan agilitya ja tokoa ja näistä tokosta nousi itselle laji, joka tuntui omalta ja oli myös laji, josta Rhondina selvästi piti. Lopulta uskallettiin mennä kisakentille ja siitä se ajatus sitten tavoitteellisempaan harrastamiseen lähti. 🙂 Samanlainen tekemisen into löytyy myös muista meidän karvakorvista ja jo pelkästään treenilaukun esille ottaminen luo kotiin kunnon intopiukea härdellin. 🙂

Rhondinan kanssa pääsimme mukaan Keravalaisen kerhon koulutusriveihin vuonna 2003 ja siitä myös lähti oma koulutusurani. Treenailtiin Rhondinan kanssa kisa-ajatuksella ja samaan aikaan koulutin aloittelevia koirakoita ja vuosien aikana on tullut kouluteltua niin pentuja kuin kisaaviakin toko ja rally-toko koirakoita. Pyrin kouluttaessa huomioimaan aina sen, että jokainen ohjaaja ja koira on erilainen ja jokaisella meistä on omat tavoitteensa ja toiveensa sen suhteen, mitä halutaan saavuttaa ja ne tulee koulutuksessa huomioida. Tärkeintä koiran kanssa tekemisessä on mielestäni iloinen yhteistyö ja se, että harrastamisen kautta sekä koiralle että ohjaajalle löytyy mieluisaa tekemistä, joka palkitsee myös arjessa. Jokainen meistä ja koirista on erilainen ja se, mikä sopii toisille, ei sovi kaikille ja omat tavoitteet asetetaan sen mukaiseksi, 🙂

Omista koiristani

Rhondina

Rhondina oli ensimmäinen oma koirani ja juuri täydellinen kaveri harrastustoimintaan tutustuvalle ummikolle. Vanhemmillani on aina ollut metsästyskoiria, joten omissa ajatuksissa on aina ollut se, että koiran kanssa on yhteistä koiraa ja itseä aktivoivaa tekemistä. Rhondinan kanssa lähdettiin kokeilemaan agilitya ja tokoa ja näistä tokosta nousi itselle laji, joka tuntui omalta ja oli myös laji, josta Rhondina selvästi piti. Lopulta uskallettiin mennä kisakentille ja siitä se ajatus sitten tavoitteellisempaan harrastamiseen lähti. 🙂 Valitettavasti Rhondinalle tapahtui agilityssa onnettomuus 4 vuotiaana, joten sen jälkeen jouduttiin lopettamaan kisaura VOI -luokkaan ja keskityttiin pari vuotta kuntoutumiseen ja sen jälkeen treenailtiin kropan ehdoilla.

Rhondinasta löytyi mieletöntä tekemisen tahtoa ja esim. mökillä Rhondinan vapaa-aika kului kiviä pitkin tonttia työnnellessä ja kuoppia kaivaessa. Rhondinaa ei välttämättä näkynyt missään, mutta jostain kuului aina outoa örinää, kun toinen selvästi teki mielestään tärkeää työtä. Kun kaivettiin perustoja mökille, oli Rhonda suurena apuna mukana kaivamisessa ja kivien työntelyssä. 😀

Trino

Trino oli Rhondinan puoliveli ja Trinon kanssa käytiin kisaamassa tokossa. Rhondinan onnettomuus valitettavasti vaikutti Trinon treenaamiseen, kun panostus oli pari vuotta Rhondinan kuntoon saamisessa ja Trinon treenaaminen oli siihen aikaan rauhallisempaa. Trinolla oli täysin erilainen moottori kuin Rhondinalla ja Trinolle kaikki oli vain äärettömän kivaa eikä Trino ihan sisäistänyt siskonsa tekemisen meininkiä. Kisakentillä Trino piti pitää poissa kentän reunalta, koska muuten hän suoritti liikkeet jo kentän reunalla sitä mukaa, kun tunnisti kentältä tutun käskyn. Kerran mentiin kehään niin, etten huomannut Trinon poimineen itselleen mukaan jostain isohkoa keppiä, jota onnellisesti seuraamisen aikana alkoi kanniskella. Ja, jos ihmiset taputtivat hänelle, oli se ihan mahtavaa ja sen jälkeen saatettiin tuijotella tuomaria isot korvat pystyssä ja tarjoilla vähän kaikkea mitä mieleen tulee. 😀 Mutta sana ”treenaamaan” sai aina Trinon sekaisin positiivisella tavalla.

Arjessa Trino ei noudattanut siskonsa toimintaa, jossa pohditaan, mitä voisi tehdä, vaan Trino osasi ottaa rennosti. Esim. mökillä puhuimme Trinosta laiturikoirana, koska selvästi Trinosta parasta mitä mökillä pystyi tekemään, oli mennä laiturin nokkaan ja vain ottaa rennosti. Ei edes haitannut vaikka parina kesänä laituri oli veden peitossa, koska sekin tuntui uimisesta tykkäävälle koiralle olevan ok. Mutta vaikka Trinossa ei ollut samanlaista moottoria, päätti Trino aina muistuttaa, jos meni pari päivää ilman treeniä. Muistuttaminen tapahtui sillä, että tullaan ihan naamaan kiinni ja tungetaan lelua tai luuta lähemmäksi. Ja, jos en reagoinut ensimmäiseen leluun jne, niin haettiin toinen kunnes viesti meni palvelijalle perille.

Despe

Desperado on Rhondinan ja Trinon siskonpoika ja Rhon, Trin ja Des muodosti kolmikon, jossa oli tietynlaista selkeyttä. Kun käytiin lenkillä tai koirat oli autossa, oli selvästi kaikilla tiedossa kuka kävelee/makaa missä. Despe on aina ollut riiviö luonne ja kasvattajalle alkuun totesin, että tuota hirviötä en meille ota. Mutta kummasti kyseinen kaveri meille päätyi. 😀 Despeltä löytyy intoa tehdä asioita ja asioita tehdään täysillä. Despestä ja Despen luonteesta kertoo paljon se, että hän on leikin tiimellyksessä juossut päin talon seinää, tipahtanut tokkurassa maahan, noussut niin, että pää ei taivu ja kun on saatu niska taas kuntoon ja tilanne tarkistettua, hän lähti jatkamaan siitä, mihin jäi ennen seinään juoksemista ennen kuin edes tajusimme toisen lähtevän. Despen on aina pitänyt olla ensimmäinen ja muuten hiljaisesta kaverista tulee äänekäs kaveri, jos joku juoksee häntä nopeammin. Tätä tosin tapahtui harvoin, kun Despe oli vielä vetreässä kunnossa. 😀

Despen kanssa käytiin toko -kentillä kunnes nivelrikko alkoi ilmoitella itsestään ja sen jälkeen siirryttiin toviksi rally-tokon pariin kunnes päädyttiin viettämään eläkeläispäiviä ja siihen sopivaa treenailua. Nyt 13,5 v. kaveri on edelleen sitä mieltä, että hän on nuori ja virkeä kuin 3 v. Jin ja hän voi hyvin treenailla, juoksennella yms. kuin ei mitään.

Jane

Jane on meidän ainoa koira, joka ei tullut meille suoraan pentulaarista, vaikka alunperin se oli ajatuksena. Jane oli melkein jalkaoven välissä, kun miehelläni oli tunne, ettei Rhondinalla ole kaikki hyvin. Päädyttiin hylkäämään ajatus uudesta pennusta ja varmistamaan, ettei tule tilannetta jossa pennun toiminta aiheuttaisi ongelmia Rhondinalle. Päätös oli sinänsä oikea, koska Rhondina menehtyi muutaman viikon päästä. Jane etsi kuitenkin myöhemmin uutta kotia ja koska Jane oli ”se pentu, joka ei tullutkaan”, niin päädyttiin kokeilemaan, miten Jane sopisi laumaan ja miten niin lähellä menetystä sekä koirat että me ihmiset pystytään ajatukseen Janen meille tulosta. Koska Jane oli edelleen ”se pentu, joka ei tullutkaan” niin parin päivän kokeilusta tulikin aika nopeasti vähän pysyvämpi kokeilu. 🙂

Janen kanssa harrastetaan agilitya ja tokoa ja Jane on sitä tyyppiä, joka tekee kaiken, siis ihan kaiken, täysillä. Janella ei oikein löydy off -kytkintä ja tehot on aina täysillä, joten tätä on Janen pentuajoista lähtien jo tutkittu ja todettu, että kaikki ei hermostollisesti ole kunnossa ja rauhoittumiskyky on olematon. Lisäksi Jane reagoi vahvasti ääniin ja tietynlaiset äänet saivat aikaan vahvaa stressiä.

Janen kanssa käytiin erilaisissa koirien käytöstä ja reagtioita mittaavissa tutkimuksissa ja myös eläinlääkärillä pohdittiin, saako elimistö tarpeeksi ravinteita vai syökö stressitila liikaa elimistöä. Janen kanssa tie oli melko haastava, mutta sinnikkäästi sitä on käyty läpi ja kolmannen vuoden kohdalla sitä yhtäkkiä itsekin tajusi, miten paljon Jane on muuttunut. Sitä jotenkin tuli sokeaksi osalle kehityksestä. Osaa huomasi matkan varrella, kun Janesta tuli luottavaisempi ja yhdessä tekeminen alkoi sujumaan paremmin ja paremmin, mutta tiettyjä asioita tajusi vasta siinä vaiheessa, kun esim. eräs kavereistamma totesi, että ensimmäistä kertaa hän ei pidä Janea pelottavana, vaan Jane katsoo häntä rentoutuneen oloisena. Suurin voitto Janen kanssa oli luultavasti tilanne, jossa testattiin, miten Jane reagoi äkillisiin ääniin tai vastaan tuleviin tilanteisiin. Aiemmin Janella oli ollut näissä testeissä ongelmia, joiden kautta lähdettiin katsomaan, mitä voidaan tehdä. Kolmisen vuotta sitten olleessa viimeisessä testauksessa Jane käyttäytyi hyvin itsevarmasti ja reagoi asioihin hyvin terveellä tavalla ja myös tavalla, josta sivusta seuranneilla nousi esille kysymys, mikä ongelma aikaisemmin on muka ollut. Se oli hetkiä, jotka sitä muistaa aina, kun pääsi huomaamaan, miten Jane on muuttunut ja miten ahdistuksesta tilanteeseen ja stressistä ei ollut jäljellä enää merkkiäkään. Siinä tilanteessa teki vain mieli halata kaikkia ja ennen kaikkea Janea.

Mikään ei korjaa Janen kaikkia ahdistuksia ja ylikierroksilla käymistä ja olen todennut, että Janelle reiluinta on unohtaa kisa-ajatukset ja vain keskittyä pitämään yhdessä treenailujen myötä hauskaa. Jane on treenikaverina ihan älyttömän nopea ja kaikki tehdään täysillä. Janen kanssa keskitytään tekemään asioita niin, että Jane kokee tilanteen turvalliseksi ja ei joudu tekemään asioita liian suuressa jännityksessä. Persoonana Jane on ihan mieletön kaveri ja arjessa kotonakin on menoa ja meininkiä, mutta nykyään positiivisella ja vähän enemmän järkeä sisältävällä tavalla. 🙂 Kun ollaan mökillä on Jane selvästi mielestään täydellisessä paikassa. Jane on omaksunut Trinon laiturikoira -toimintaa ja vaikka Jane on arjessa koko ajan menossa ja touhuaa täysillä, on mökillä ihan eri asenne. Siellä osataan tekemisen lisäksi rentoutua ja lenkit yms. hoidetaan taas täysillä, mutta sen jälkeen vaihdellaan auringon mukana paikka, missä rentoutua. Kotiin lähdön yhteydessä Jane on vahvasti sitä mieltä, että hän voisi jäädä ja hän kyllä pärjää kunnes tullaan takaisin. Muut on autossa ja Jane puolestaan painelee mökin terassille ja etutassut ristissä vain nautiskelee. Kunnes mitä tulen pilaamaan ilon ja kerron, että kotiin pitäisi oikeasti lähteä. 😀

Jin

Jin on meidän viikari, joka ei tunnut missään vaiheessa kasvavan aikuiseksi ja se sopii meille oikein hyvin. Jostain syystä Jin ja Despe ovat ulkona kaksikko, joka vaeltelee/juoksee keskenään ja heillä on etenkin mökillä työnjako: joku heittää pallon, Jin hakee pallon Despelle, Despe tuo pallon, jotta joku taas heittäisi sen. Despessä ja Jinissä on molemmissa vähän samanlaista riiviötä, kun miettii Despen nuoruus vuosiaja sitä millainen Jin parhaillaan on. Janen kanssa Jin puolestaan toteuttaa hieman rajumpia lelun veto tai painimisleikkejä. Toisinaan painiminen -käsitteenä kuvaa tilannetta väärin, kun molemmat saattavat maata kyljellään lattialla ja haroa toisiaan tassuilla samalla öristen. 😀

Jinillä on vahva ”töpöttely” -ominaisuus, jossa jalat pysyvät vahvasti liikkeellä, kun on kova odotustila johonkin ja hänellä myös on äänekästä kerrontaa, jos joku ei esim. tajua, että lelu odottaisi leikittäjää. Ihan sama mitä kello on, hän on aina valmiina leikkimään. Ja, jos nukkuessasi et huomaa lelua, Jin kyllä siirtelee sitä niin, että lopulta oivallat, kun hän vielä tehostaa nenällä tönien lelun huomaamista. Jin ei kuulu laumamme niihin koiriin, jotka kauheasti omaehtoisesti lepäisivät. Jinille esim. mökillä olo tarkoittaa tilannetta, jossa koko ajan voisi touhuta. Jos kukaan ei tajua heittää lelua järveen haettavaksi, hoitaa hän itse lelun pudotuksen laiturin päästä ja juoksee sen jälkeen rannalta uimaan lelun perään.

Jinin kanssa treenataan agilitya ja tokoa. Jin on hieman pohtivampi kaveri ja, kun esim. Jane lähtee täysillä tekemään asioita, ottaa Jin hieman aikalisää siihen, että hän ensin pohtii, mitä häneltä halutaan ja sitten vasta lähtee suorittamaan. Tästä huolimatta Jinissä on mieletöntä treenaamisen intoa ja, kun asioista on päästy jyvälle, ne tehdään hienosti ja sähäkästi. Tarkoitus Jinillä olisi suunnata toko -kentille, mutta Jinissä on nähtävissä tietynlaista varauksellisuutta muiden koirien läsnäollessa ja muuten niin sähäkästä ja ”pallohullusta” treenikaverista tuleekin melko erilainen treenikaveri, kun ollaan muiden koirien kanssa treenaamassa, joten tällä hetkellä keskitytään rauhassa siihen, että tokosta tulee kivaa myös silloin, kun muita on paikalla ja mikään ei voita sitä, että tehdään yhdessä hommia iloisesti. Pikku hiljaa katsotaan minne tämä tie vie. 🙂

Akimba

Akimba saapui meidän laumaan syyskuussa 2021 ja rodusta keskustelut alkoi parisen vuotta aiemmin. Lopulta lähdettiin rohkeasti uuden rodun maailmaan ja saatiin pentulaarista juuri se sininen pentu, jota oltiin sekä paikan päällä että kasvattajan julkaisemilta videoilta katseltu. Toiveena oli saada pentu, joka on sisukas, innokas ja, joka ei anna parin tiukan tytön pompotella ja, josta saisi niin treenikaverin kuin kaverin metsään. Pieni tyyppi melko nopeasti osoitti olevansa juuri se kaveri ja Akimba on sulautunut laumaan paremmin kuin hyvin ja hänestä löytyy juuri sitä leikkisyyttä, iloisuutta, innokkuutta ja tekemisestä nauttimista, jota toivottiin. <3 🙂 Leikkitreenailuissa Akimbasta on löytynyt hyvää keskittymistä tekemiseen.

Valitettavasti Akimban matka kanssamme tulee olemaan aivan liian lyhyt ja tammikuussa 2021 pienellä todettiin maksashuntti, josta saatiin tuomio, ettei shuntti ole leikattavissa. Tieto on ollut melko musertava ja vaatinut itseltä täysin uuteen tilanteeseen sopeutumista. Akimbaa pyritään hoitamaan lääkityksillä ja ruokavaliolla ja kuntoa ylläpitämään tarvittavilla vitamiineilla ja öljyillä. Shuntin johdosta Akimban kasvu on hidasta ja hän on alipainoinen ja Akimban kanssa pyritään elämään mahdollisimman ”turvattua” elämää ilman, että elimistöä rasitetaan liikaa. Akimbassa sairaus ei näy kuin lähinnä tuon pienuuden ja laihuuden osalta ulospäin ja Akimba on saatu pysymään sen verran hyvässä kunnossa, että virtaa piisaa ja aina ei ole helppoa saada elimistön vaativille tauoille, kun olisi vain pakko touhuta. 😀 Toisinaan jos päivä on ollut kovin jännittävä/liikaa vauhtia sisältävä, tulee Akimballe kipukohtauksia, mutta niistä on onneksi ainakin vielä selvitty sallituilla lääkkeillä. Shuntti koiralla on usein myös vatsahaava tms. ja tämä aiheuttaa jännittävien asioiden myötä kiputilanteita. Kontrollissa käytiin 4/2022 ja verikokeiden arvot olivat parantuneet ja elimistön ammoniakkiarvojen määrä on laskenut lähemmäs sallittua maksimiarvoa, joten toivotaan, että pieni mies saa olla kanssamme mahdollisimman pitkään niiden toimenpiteiden myötä, joilla tilannetta ollaan yritetty parantaa. Onneksi ainakin tähän asti pienelle miehelle on kelvannut palkkana kehut&kurkku. 😀

Meidän pienen Akimban eliniän ennuste on maks 10 kk ensi oireista, joista tiedetään nyt, että ensimmäiset näkyi 12/2021, mutta toivottavasti ammoniakkiarvojen laskut (5.1.2022 arvo oli 200, tehtyjen lääkitysten ja ruokavalion muutosten jälkeen 4.4.2022 arvo oli 137, maksimi saa olla 98) ja keskushermoston hyvät arvot vie meidät lähemmäs seuraavaa ryhmää, jossa Akimba voisi elää 2-3 vuotiaaksi.

Meidän pieni jellonan metsästäjä. <3